”Käsittämätöntä.” Huokasi heimolainen riihessään. Hänen äänessään oli hienoinen vapina joka kertoi innostuksesta, mutta josta välittyi myös aavistus pelkoa.

Tuijottaessaan kuvun sisään sen sisältö – neste, jos sitä siksi pystyi kutsumaan – oli raskasta ja viskoosia, kuin raakaöljyä tai tervaa. Nesteen kuvailu mustaksi olisi vähättelyä, sillä se tuntui huokuvan pimeää, eikä sen pinta heijastanut edes takkatulta.

Samanaikaisesti läheinen väinä alkoi virrata voimakkaammin, ja suonsilmäkkeeltä saattoi kuulla hentoa kulkusten kilinää. Sitä ei heimolainen kuitenkaan huomannut.

”Suorastaan käsittämätöntä…”