Tornion Panimo
Microbrewery
in
Tornio,
Lapland,
Finland 🇫🇮
Associated Venue: Tornion Panimo
Established in 2016
Contact
Description
Meille pienpanimo tarkoittaa perheenomaista käsityötä yhdistettynä haluun tehdä asiat juuri niin hyvin kuin ne pitääkin tehdä. Ja kun on pieni, on myös vikkelä kokeilemaan uusia ideoita ja reseptejä tarjotakseen makunautintoja hyvän oluen ystävälle.
Viihdymme parhaiten yksinkertaisten perusasioiden äärellä keskittyen olennaiseen: Hyvän oluen panemiseen. Emme yritä kikkailla kerroksellisuudella tai hienostella hiivoilla. Helpompaa se ei työstämme tee, päinvastoin – rönsyjen poistuessa huomio kiinnittyy yksityiskohtiin ja laatuun.
Olemme pohjoisen rajakaupungin kasvatteja. Meille tärkeintä on avoimuus, aitous ja rajaton meininki. Nautitaan, kun ollaan yhdessä porukalla eikä mitään erityistä tapahdu. Ja sitten aina kaikenlaista alkaa tapahtua. Joskus menee vähän siinä rajalla, mutta niistä hetkistä jää eniten kerrottavaakin.
Janosta tekoihin!

6/10
—
Appearance 6
Aroma 6
Flavor 6
Texture 6
Overall 6
440ml can at home. Poured clear and light golden in color. Sweetish malty, light hops, touch of alcohol. OK strong lager IMO.
Tried
from Can
on 31 Jul 2024
at 09:40
6/10
Sweet, malty, sugary, caramel, flatish
Tried
from Can
on 27 Jul 2024
at 16:15
7.6/10
—
Appearance 8
Aroma 7
Flavor 8
Texture 8
Overall 7.5
Svart med beige skum. Lukter kaffe, mørk sjokolade og rum. Ganske myk i munnfølelse. Smaker helt klart kaffe og alkohol. Noe lakris og sjokolade også.
Tried
on 22 Jul 2024
at 09:08
6/10
Grainy, barley, malty, crisp, fizzy
Tried
from Draft
on 20 Jul 2024
at 15:02
6/10
Sweet, malty, grapefruit, bitter
Tried
from Draft
on 20 Jul 2024
at 12:31
5.1/10
—
Appearance 6
Aroma 5
Flavor 5
Texture 4
Overall 5.5
Sample from the can at SOPP2024, Helsinki. Color is clear golden with small white head. Aromas and flavors: Grain, malts, some unpleasant elements....
Tried
from Can
on 20 Jul 2024
at 12:02
6/10
Sweet, grainy, barley, bready, bit of honey
Tried
on 19 Jul 2024
at 19:31
5/10
Sweet, nettles, bity, sugary, weird
Tried
from Draft
on 19 Jul 2024
at 18:10
6.4/10
—
Appearance 6
Aroma 7
Flavor 7
Texture 6
Overall 5.5
Tap at SOPP2024, Helsinki. Color is clear golden with small white head. Aromas and flavors: Grain, honey, malts...
Tried
from Draft
on 19 Jul 2024
at 16:32
5.2/10
—
Appearance 6
Aroma 5
Flavor 5
Texture 6
Overall 5
Tap at SOPP2024, Helsinki. Color is clear light golden with small white head. Aromas and flavors: Grain, malts...
Tried
from Draft
on 19 Jul 2024
at 15:12